tiistai 6. joulukuuta 2016

Muotinäytös

Ammattikoulun tiimoilta järjestettiin muotinäytös jossa olin mukana kolmen asukokonaisuuden kanssa. Koko homma oli siis kouluprojektina toteutettu, eli pieni tapahtuma, mutta hauska kokemus millaista ei ihan äkkiä muualla tule koettua. Suunniteltiin, valmistettiin ja esitettiin vaatteemme itse. Kampauksiin ja meikkiin saatiin avustukset (toteutukset) kampaaja- ja kosmetologiopiskelijoilta suunnitelmiemme pohjalta.

Mudista ei oleaavistustakaan, teemana oli yksilöllisyys ja vastakohdat, ja esittelimme siis omia tyylejämme ja ideoitamme. 

Parista kuvista jouduin muokkailemaan taustalta ihmisiä pois, joten älkää ihmetelkö taustaverhojen omituisuuksia, en ole kummoinen muokkaaja  kuvien kanssa. Tämä kelpaa mulle. Valokuvaaja teki hommansa kyllä.

Liivi ja farkut

Liivi ja huomatkaa lenkit farkuissa =)  

Harmaa tunika ja lyhyt hame. 

Tunikan kanssa sopi mukavasti isompikin kaulakoru, jonka alkuperäinen käyttö on ollut vyönä.


Kuva jossa ehkä vähän osviittaa  natutellihkosta meikistä ja kampauksesta. Pikkuletit nyt on olleet valmiina ja ovat päässä edelleen.

Juhlapuku metallinhohtoisesta kaksisävyisestä kankaasta.

Täyspitkä juhlapuku on klassinen malli pienillä twisteillä. Avonainen selkä jää kuvista puuttumaan.




 

Template by Blogger Candy