keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Olkainmekko

Tein kouluvuoden aikana valmiskaavojen pohjalta mekon itselleni. Suuri käsityölehti tarjosi sopivan mallin, ja omiin mittoihin muokattavat kaavat. Jälkimmäinen koska valmiskaavat nyt vaan on tehty yleensä aika muodottomiksi pötköiksi.

Kankaana olen käyttänyt jotain vanhoja jäämiä, joista nuo tummemmat kaitaleet ovat joskus olleet verhoa, ja vaaleampi mekkokangas on itse värjäämäni jämäpala jotain tarkemmin tuntematonta puuvillasekoitetta. Ostettavaksi jäi piilovetoketju, ja koululta tukikangasta, muuten mentiin taas omilla varastoilla jotka ovat kertyneet ties mistä.

Fiksumpi tapaus olisi edes yrittänyt silittää mekon ennen kuvauksia, mutta koska en edes omista silityslautaa, tuskin koskaan tulen tuota oikeasti silittämään. Pidetään yllä realismia.

Käyttöä tuolle pitäisi löytyä sekä kesämekkona, että pitkähihaisen päällä muinakin vuodenaikoina. Molempia tapoja olen jo testannut toimivaksi.





sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Housut kesäksi

Edellisen postaukseni farkkuja edeltäneet housut tein ohuehkosta joustavasta kankaasta. Kaikkea pikkunäperrystähän niihin piti saada. Vyötärökaitaleesta luovuin kokonaan tekovaiheessa, kun meinasi kaavoituksessa käydä pieni kämmi, ja niistä meinas tulla turhan korkeat vyötäröltä. Onneksi ne istuu hyvin ilmankin, eikä vyötä ainakaan näiden kanssa tarvita, istuu meinaan päälle aikasteen hyvin.  Kyllä näitä kelpaa käyttää kun tänä kesänä tarkeni juhannuksenakin ilman toppahousuja!


Ystäväni taitaa valokuvaamisen :)




Lahkeiden yksityiskohtia ja keltaista tikkausta.
















torstai 16. kesäkuuta 2016

Farkut


Suunnittelin, kaavoitin ja ompelin itselleni mittojeni mukaan housut kouluprojektina. Niistä alkuperäisistä ehkä seuraava postaus, koska ehdin samoilla kaavoilla tehdä pienin muutoksin nämä farkut. Ei näissä montaa päivää nokka tuhissut kun olin jo tehnyt samalla mallilla edelliset, ja näissä oli vielä huomattavasti helpompi materiaali työstää.

Istuu, on tarpeeksi pitkät, ja tuli tarpeeseen. Vanhat farkut ovat useamman vuoden jatkuvalla säälimättömällä käytöllä alkaneet kulua jo puhki polvista ja takapuolesta.
Takataskuja en näihin tehnyt, mutta jälkikäteen ajateltuna ne lisäisivät housujen käyttöikää, kun eivät kuluisi puhki niin helposti. Ehkä lisään ne joku kaunis päivä kun muistan, kangasta kuitenkin on vielä reilusti jäljellä (vaikka toisiinkin housuihin asti).

Noista sivulenkeistä saa vaikka kätevästi sitten seinälle roikkumaan jos käyn liikaa hermoille :)















lauantai 4. kesäkuuta 2016

Harjoituksia koulusta

Piti ommella talvella perushame ohuesta villakankaasta. Tein peruskokoon 40, joten itselleni toki iso, mutta ei se itselleni tullutkaan. Tällainen supertylsä romantiikantappajahame, mutta onnistui kuitenkin ongelmitta.







 

Template by Blogger Candy