sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Essu

Sain kankaanpainantana seulalla kuvioimani ruskeat kissat hyötykäyttön essun taskuina. Koulutyönä syksyllä tehty essu sai jopa satunnaisen käyttötarkoituksen kun koulukuviot ovat muuttumassa niin että olisin jatkossa aika paljon tavallista enemmän työssäoppimassa. 

Eipä tästä sen ihmeempiä runoiluja tule kirjoiteltua, kevät alkaa näin kesäaikaan siirtyessä olla käsillä ja tekemistä riittää niin paljon kuin vaan saan niihin energiaani kohdistettua.




keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Pikkusiskoa ja Isoveljeä isosiskolle

Siskoni antoi minulle ohjeen (Moda 1/2010) neulepaidasta, ja etsittiin siihen sopivat langat. Langaksi valikoitui Novitan luonnonvalkeat Pikkusisko sekä Isoveli, vaikka kaikkea muutakin oli vaihtoehdoissa. Alkuperäisohjeen mukaista Gedfira Riana Coloria kun ei ollut enää halutun värisenä saatavilla, joten piti miettiä mistä toteuttaa.

Sileää neuletta tuli tehtyä varmaan enemmän kuin aiempaan vuoteen yhteensä, onneksi malli on muuten vähän muista poikkeava. Opin neulomaan myös tuikitavallista puolipatenttiakin vihdoin ja viimein. Ohjettakin piti noudattaa, ainoastaan pienin mittamuutoksin ja käsialan mukaan silmukkamäärissä pääsi sekoittamaan pakkaa.





sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Purkauksia

Jotkut neulovat sukkia, jotkut paitoja, ja jotkut mitä sattuu. Minä neulon. Ihan neulomisen ilosta neulon mitä milloinkin, mutten näköjään koskaan mitä sattuu, sen verran usein olen päätynyt purkamaan jopa kokonaisia sukkia. Jos en ole tyytyväinen niin en tunne sääliä Veerauksiani kohtaan, vaan teen ne uudelleen siitä asti kun tarve vaatii.

Tällä kertaa purkamisen kohteeksi päätyi tekeillä olevan neulepaidan hihan puolikas. Totesin kuvan mukaisessa kohdassa että leveyttä koko kappaleella pitäisi olla 4 silmukkaa enemmän, joten teen sitten uudestaan.
Etu- ja takakappaleeetkin joutuivat pari kertaa 10cm matkalta purettavaksi kainalon korkeudella, kun en saanut lisäyksiä ihan kohdalleen kerralla ilman erinäisiä kokeiluja. 

Palmikkoa on tulossa, ekaa kertaa vuosiin. En ole ollut suuri neulottujen palmikoiden ystävä, ihan vaan koska se apupuikon käyttäminen on ollut olevinaan hankalaa. Ei se nyt niin ylipääsemätöntä kuitenkaan ole ollut etten voisi tämän jälkeenkin niitä tehdä. Kynnys on siis madaltunut tältä osin. Uutta on yleensä aina kiva kokeilla, ja vielä kivempaa on ollut huomata että tämä uusi juttu on ollut ihan miellyttävä kokemus. Että näin. 



 

Template by Blogger Candy