torstai 24. marraskuuta 2016

Kaikki kesken

Marraskuun pimeydessä sitä tekee kaikenlaista, mutta mitään en ole vielä saanut valmiiksi asti. Siispä ei auta kuin tehdä väliaikatiedoitusta mitä on työn alla.

Poncho Novitan vanhasta Saana-langasta.

Heinäkuussa halusi kuolla, nyt marraskuussa lumienkin jälkeen
 kukoistaa parvekkeella. Just mun kukka...


Luonnoksen  pohjasuttu (ennen)
Luonnostelua ja ideointia (jälkeen)




















Sukat sinapinkeltaisesta. Näppärän kokoinen työ matkassa mukana.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Haahuilua ja haamuilua

Piti tehdä tää postaus jo ennen kuun vaihdetta, mutta yllättävästi unohtui. Tässä siis sekä tämän että viime vuoden asustusta taas järjen riemuvoiton pippaloinneista.
Tänä vuonna kyhäsin lähinnä lisähärpäkkeitä valmiiden vaatteiden päälle, ja päässäkin on taas pikkulettejä viime talven tapaan.


h

Viime vuonna kaikki on itse tehtyä, paitsi saappaat.  Mekko on puuvillaa, haamutus kasvimaan harsoa, käsivarressa roikkuva valo samaa materiaalia ledivalon kera, ja maski vähän mitä sattui löytymään. Ei siis mitään järin suurta panostusta vaatinut ajallisesti taikka rahallisesti,  kun mekon olin jo tehnyt kauan aiemmin kesäkäyttöön.






 

Template by Blogger Candy